tion practices (Chiodini, 2000), although these tend to be technical in nature. Vaccinating has also been examined from the viewpoint of vaccinators’ attitudes. Attitudes affected vaccination prevalence as polar opposites: ignorance and beliefs lowered it, whereas a positive attitude increased it (Lewendon, Maconachie, & Elliston, 2001; Siegell & Schubert, 1996). Similarly, vaccinators’ attitude had a considerable impact on parents’ decision making (Swennen, van Damme, Velling, Coppieters, & Deporter, 2001). Research has also focused on children’s vaccinations. In some cases, vaccinators’ knowledge of children’s vaccinations and vaccination recommendations proved poor (Cohen et al., 2003; Daly et al., 1992) and clinical practice should have been included in their education (Leask et al., 2004). A high rate of vaccination prevalence significantly correlated with vaccinators’ knowledge and their ability to take on an active role (Petousis-Harris et al., 2005; Sharkness, Goun, Davis, & Sykes, 1998). A special community-based education program for vaccinators has also increased parents’ willingness to vaccinate their children (Mawn & Pakkala, 2000). Some earlier studies have examined vaccinators’ knowledge and the impact of education on vaccination distribution. According to them, vaccinators were in need of constant education (e.g., Dabas et al., 2005; Daly et al., 1992; de la Hoz et al., 2005; Heurter et al., 2003; Mawn & Pakkala, 2000; Petousis-Harris et al., 2004, 2005), and the need for education in nursing programs and universities has been noted (Swennen et al., 2001). As for pedagogical solutions, researchers have suggested interactive methods and peer discussions (Lewendon et al., 2001). Finally, it seems that a lack of vaccination education has prevented attainment of a higher rate of vaccination prevalence. In reference to documentation, lack of immunization records has also been stressed (Sharkness et al., 1998). Although vaccination has been studied from a variety of perspectives, we did not find research attempting to define vaccination competence. This study, therefore, attempts to fill this void, offering a theoretical foundation for further research on the best ways of improving vaccinator education and continuing education for public health nurses and others authorized to administer vaccinations, and as such may be of interest to an international audience. In future studies we will measure the vaccination competence of graduating public health nurses using a survey

(Chiodini, 2000), vaikka niillä on tapana olla luonteeltaan tekninen. Rokotusta on tutkittu myös rokotusten asenteista. Asenteisiin vaikuttaa rokotusten yleisyys polaarisina vastakohtina: tietämättömyys ja uskomukset heikensivät sitä, kun taas positiivinen asenne lisäsi sitä (Lewendon, Maconachie ja Elliston, 2001; Siegell & Schubert, 1996). Samoin rokotteiden asenne vaikutti merkittävästi vanhempien päätöksenteko (Swennen, van Damme, Velling, Coppieters & Deporter, 2001). Tutkimus on keskittynyt myös lasten rokotuksiin. Joissakin tapauksissa rokottajien tietämys lasten rokotuksista ja rokotussuosituksista osoittautui huonoksi (Cohen et ai., 2003; Daly et al., 1992) ja kliininen käytäntö olisi pitänyt sisällyttää niihin koulutus (Leask et al., 2004). Rokotusten korkea esiintyvyys korreloi merkittävästi rokottajien tietämyksen ja kyvyn kanssa ottaa aktiivinen rooli (Petousis-Harris et ai., 2005; Sharkness, Goun, Davis & Sykes, 1998). Myös erityinen yhteisöpohjainen rokotusohjelma on lisääntynyt vanhempien halukkuutta rokottaa lapsensa (Mawn & Pakkala, 2000). Joissakin aiemmissa tutkimuksissa on tutkittu rokotteita tietoa ja koulutuksen vaikutusta rokotusten jakeluun.Heidän mukaansa rokotukset olivat tarvitsevat jatkuvaa koulutusta (esim. Dabas et ai., 2005; Daly et ai., 1992; de la Hoz et ai., 2005; Heurter et ai., 2003; Mawn & Pakkala, 2000; Petousis-Harris et ai., 2004, 2005) ja hoitotyön koulutuksen tarve ohjelmat ja yliopistot (Swennen et ai., 2001). Mitä tulee pedagogisiin ratkaisuihin, tutkijat ovat ehdottaneet vuorovaikutteisia menetelmiä ja vertaiskeskusteluja (Lewendon et al., 2001). Lopulta näyttää siltä, ​​että a Rokotuskoulutuksen puute on estänyt rokotusten yleisyyden lisääntymisen. Sisään viittaus asiakirjoihin, immunisoinnin puute ennätyksiä on myös korostettu (Sharkness et al., 1998). Vaikka rokotuksia on tutkittu a eri näkökulmista, emme löytäneet tutkimusta yritetään määritellä rokotuspätevyys. Tämä Siksi tutkimus pyrkii täyttämään tämän aukon tarjoamalla teoreettinen perusta jatkotutkimukselle parhaasta tapoja parantaa rokotuskoulutusta ja jatkokoulutusta kansanterveydenhoitajille ja muille joilla on lupa antaa rokotuksia, ja sellaisenaan saattaa kiinnostaa kansainvälistä yleisöä. Sisään tulevissa tutkimuksissa mitataan valmistuvien kansanterveyshoitajien rokotustaitoa kyselyn avulla